Äitini kautta olen tutustunut Sveitsiläiseen kosmetiikkasarjaan Deesse of Switzerland. Äidilläni oli käytössä tämän merkin hammasluuta vahvistava ja suun limakalvoja hoitava yrttihammastahna. Myös hammaslääkäri oli huomannut tämän hammastahnan vaikutukset, joten minäkin siirryin käyttämään kyseistä tuotetta. Sen rinnalla olen käyttänyt Weledan suolahammastahnaa, enkä todellakaan kaipaa enää supervaahtoavia ja janontunteen jättäviä perusmarketin hammastahnoja!
Toinen Deesse-tuote, jonka omistan on monikäyttöinen Kamferivoiden. Se koostuu kamferiasta, eukalyptuksesta, allantoiinista, neilikkaöljystä, mentholista ja thymolista. Voidetta voidaan käyttää iho-ongelmien hoitoon (akne, finnit, mustapäät, ihon kutina), halkeilevien kantapäiden hoitoon, hyönteisten pistoksiin, turvotukseen, palovammoihin, lihaskipuihin, kurkkukipuun ja nenän tukkoisuuteen, auringon polttamiin, revähdyksiin, ihon hierontaan...käyttötapoja on siis varsin monia. Itse olen käyttänyt tuotetta lähinnä kasvojen ihon ongelmakohtiin mutta myös tukkoisen nenän avaamiseen. Ja kyllä toimii! :)
Äitini on ostanut Deessen tuotteita ystävien järjestämiltä kotikutsuilta. Jos kiinnostuit, tarkempaa tietoa tuotteiden saatavuudesta löytyy täältä.
In this post I present Deesse of Switzerland products that I'm using: toothpaste and kampfercreme. Both of these products are made of different herbs. My mum used these first and then introduced this line to me too. You can use the kampfercreme in many ways: to skinproblems (blackheads, spots,acne...) itching, flu, sprains, burns, massaging (instead of oils)...I've been using it to some skin problems on my face and also if I have a flu. And it really works! :)
5/31/2012
5/28/2012
Lauantai/Saturday
Lämmin ja aurinkoinen lauantai-ilta oli pyhitetty hyville ystäville, maailmanparannukselle viinilasillisten ääressä ja armottomalle tanssimiselle! Kauniina alkukesän iltana tarkeni hyvin ulkona, joten kesä korkattiin virallisesti avatuksi :)
Allekirjoittaneen jalat väsyivät aika pahasti yökerhossa, joten ei auttanut muu, kuin ottaa korkkarit pois ja laittaa ne pöydälle huilaamaan ;) Me sentään tanssittiin aika hemmetin monta tuntia, joten can you blame me? Onneksi olin kaukaa viisas ja otin ballerinat mukaan. Ne jalassa jaksoi kävellä aamuyöllä kotiin ja ihastella Helsingin kaunista kesäyötä. Olenkin kaivannut Helsingin valoisia kesäöitä todella paljon <3
Last Saturday was dedicated to good friends, good conversations, white wine and dancing. It was such a warm summer evening that we could sit outside. Summer 2012 is officially here! :) I have to admit that my feet got so tired at the nightclub that I just had to take my MJ's off. That's what many many hours of dancing does! :) Fortunately I took my white ballet flats with me and walked home from the club. Summer nights in Helsinki are so bright and beautiful, I've missed them <3
![]() |
| Ystäväni päheet tennarit! :) |

5/26/2012
Summer/Kesä
Kesäfiilistelyä vehreiden kuvien muodossa. Onhan se kuitenkin aika siistiä viettää kesä Suomessa! Nyt toivon, että lämmin sää jatkuu vielä ensi viikollekin, jotta pääsen heittämään talviturkin järveen. Kylmään meriveteen en sentään vielä tarkene (vaikka odotankin jo kovasti kesäisiä päiviä Mustikkamaan rannalla!). Mahtavaa, aurinkoista viikonloppua kaikille! <3
Some leafy summer pictures this time. I have to admit that it's pretty nice to spend the summer in Finland anyway. Hopefully the warm weather continues also next week so I get to swim in the lake. The sea water is propably still way too cold for me. But I do look forward spending some quality time on the beach by the sea near my home. Now happy and sunny weekend for everyone! <3
5/25/2012
Näytös 2012
Lempikanavallani Yle Teemalla on meneillään muotiviikko, joka huipentuu tänään Näytös 2012 muotinäytökseen. Yksi näytöksen malleista on veljeni, joten en malta odottaa, että näen hänet viimein catwalkilla! :)
Näytöksessä nähdään mm. Sasu Kaupin vaatemallisto. Kauppi totesi hesarissa tällä viikolla, että "Suomi ei ole muotimaa. Se ei ole ihmisillä verissä." Hän ei voisi olla enempää oikeassa. Suomalaisten nuorten parissa elää vahva kiinnostus muotiin, mutta vanhempi sukupolvi alkaa olla aika lailla menetetty. En väitä, että kaikkien pitäisi olla kiinnostunut muodista, mutta kaikkien pitäisi jollain lailla olla kiinnostunut siitä, miltä näyttää ja minkälaisissa vaatteissa kulkee ihmisten ilmoilla. Hyvin pukeutuminen on kuitenkin kanssaihmisten kunnioittamista.
Helsinki is at the monent the World Design Capital. Related to that there is a high profile fashion show "Näytös 2012" tonight at Suvilahti, Helsinki. I love fashion and I'm happy about these kind of events but I also have a personal reason why to look forwardt to this show. My brother is one of the models in this show and I'm so excited about that :) Unfortunately the history of Finnish fashion is not very long. In the 70's happened something that started a shutdown of Finnish fashion. We suffer the consequences today. Luckily, we do have young and talented fashion designers here in Finland. Tonight's fashion show is all about celebrating those designers and their collections.

Ranskassa nousi taannoin kohu, kun asuntoministeri saapui
farkuissa hallituksen virkaan vihkimiseen Elysee-palatsiin. Entinen ministeri
Nadine Morano kommentoi farkkuja twitterissään ” Kun edustaa Ranskan kansaa, on
osattava erottaa hallituksen istunnoissa käytettävät vaatteet viikonlopun
harrastelijamaisista vaatteista.” Tämä kommentti kuvaa hyvin Suomen ja Ranskan
eroja pukeutumisessa ja muodissa. Ranskalaisella muodilla on pitkä ja maineikas historia, suomalainen muoti ajettiin alas jo 70-luvulla ja siitä kannamme seurauksia edelleen. Meillä nukkavieru ministeri on ok ja lippistä käyttävä
ex-presidenttikin on vain ” koko kansan Tarja”.
Nooh, tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kirjan, joten jätän aiheen käsittelyn nyt toistaiseksi tähän :) Iloitkaamme tänään siitä, että Suomessakin on lahjakkaita nuoria muotisuunnittelijoita ja tänään he pääsevät framille!
Helsinki is at the monent the World Design Capital. Related to that there is a high profile fashion show "Näytös 2012" tonight at Suvilahti, Helsinki. I love fashion and I'm happy about these kind of events but I also have a personal reason why to look forwardt to this show. My brother is one of the models in this show and I'm so excited about that :) Unfortunately the history of Finnish fashion is not very long. In the 70's happened something that started a shutdown of Finnish fashion. We suffer the consequences today. Luckily, we do have young and talented fashion designers here in Finland. Tonight's fashion show is all about celebrating those designers and their collections.
5/23/2012
Floral Dress
Olin tässä taannoin ystävän valmistujaisjuhlissa ja päivä oli onneksi niin kauniin aurinkoinen, että pystyi laittamaan kesämekon päälle. Kuvassa näkyvä mekko on ollut viimeeksi päällä kesällä San Remon kasinolla (mulla on muuten tajuton ikävä Italiaan...), joten jo oli aikakin mekon päästä kaapista ulos :) Laukkuvaihtoehtoja mekon kanssa oli kaksi, joko äidiltä saatu ruusulaukku tai Juicy Couturen turkoosi laukku. Valitsin Amerikan kaunottaren eli jälkimmäisen vaihtoehdon :)
"Trenssi on käyttökelpoisin takki. Vetäise se arkivaatteiden tai juhla-asun ylle ja tyylisi on taattu." - Evita-lehti 3/2012
Recently I attended my friend's graduation party. Luckily it was a warm spring day so I could wear this floral dress which has been hanging in the closet since last summer. I wore it last time in the casino of San Remo. God, I miss Italy! With this dress I chose a small Juicy Couture bag. The other option was the rose bag in the first picture.

| Dress: from Italy, bag: Juicy Couture, white bracelet: Oriflame charity bracelet |
Recently I attended my friend's graduation party. Luckily it was a warm spring day so I could wear this floral dress which has been hanging in the closet since last summer. I wore it last time in the casino of San Remo. God, I miss Italy! With this dress I chose a small Juicy Couture bag. The other option was the rose bag in the first picture.
5/22/2012
Christening of Princess Estelle
Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Täällä on ollut taas (!!!) nettiongelmaa ja mulla on kyllä kädet täynnä työtä ilman ongelmiakin.
Tänään seurasimme Fannyn kanssa tv:stä Prinsessa Estellen ristiäisiä (ja minäkin olisin osannut "selostaa" ja tiennyt paremmin, kuka on kuka, kuin tämä kyseinen ääneen päästetty herra...:D ). Päivän tyylikkäin heti pikku-prinsessan jälkeen oli Tanskan prinsessa Mary. Hän todella on Pohjolan tyylikkäin kuninkaallinen ja tämän naisen tyyliä olen ihaillut niin kauan kuin muistan. En ollut saada silmiäni irti edes Maryn Chanelin laukusta! :) Nudet korkkarit, takki, mekko ja hattu...aivan täydellistä! Postaussarja tyyli-ikoneistani voisikin jatkua seuraavaksi Marylla. Tässä kuvaa prinsessan tämän päivän asusta.
Because of Internet problems once again I haven't been able to post anything in few days :/ Sorry about that.
Today I was watching the Christening of Princess Estelle on tv together with Fanny. I couldn't get my eyes off from Princess Mary's Chanel bag and her whole style! Absolutely perfect! Nude pumps, the dress, the coat, the hat...everything in it screams perfectionism! :) I'm gonna post more about her style soon cause she has been one of my style icons as long as I can remember. So stay tuned! :)

| Picture: iltasanomat.fi |

5/18/2012
Exciting costume jewellery: Mawi, Bex Rox, Lara Bohinc
Olen aika kranttu korujen suhteen, enkä edes hirveästi käytä koruja. Olen tämän koruttomuuden omaksunut Gwyneth Paltrow'n tyylifilosofiasta joskus kauan sitten :) Vasta viime vuosina olen löytänyt uusia korusuunnittelijoita, joiden kädenjälki näyttää todella kiinnostavalta ja modernilta, ja joiden koruja haluaisin joskus omistaa. Nämä suunnittelijat ovat slovenialainen Lara Bohinc, englantilainen,Intiassa syntynyt Mawi Keivon sekä BexRox-merkilleen suunnitteleva Espanjassa syntynyt Bex Manners. Kaikkien näiden merkkien pääpaikka on Lontoossa. Mitään halpiksiahan nämä korut eivät ole, mutta aina voi ihailla, haaveilla ja sitten joskus käydä toteuttamassa unelmansa. Bexroxin koruissa hinnat alkavat 45 punnasta, joten kyseessä ei ole mikään järisyttävän kallis merkki. En ole tietoinen, että Bohincin tai Mawin koruja myytäisiin Suomessa, mutta BexRoxia voi ostaa ainakin Gaudetesta Helsingistä. Tässä vähän maistiaisia näiltä suunnittelijoilta:
Eniten olen ihastunut näihin BexRoxin eläinaiheisiin sormuksiin. Erityisen hurmaava on tämä kultainen aasi, kuin suoraan vanhasta sadusta! :) Tämän haluan joskus ehdottomasti itselleni!
Nämä Lara Bohincin Saturn-korvikset taas näyttävät upeilta Prinsessa Victorialla ja voisin kuvitella käyttäväni niitä itsekin (mikäli eivät ole liian painavat...).
Mitä mieltä olette näistä koruista? Onko muilla suosikkikorusuunnittelijoita?
I don't really care about jewellery that much. I guess I've adopted that style philosophy from Gwyneth Paltrow a looong time ago :) But during the past two years I've discovered some exciting jewellery designers like Lara Bohinc, Mawi Keivon and Bex Manners (her label is BexRox). My favourite is the golden Donkey ring from BexRox. It's like the donkey from old fairy tails, kind of reminding me of my own childhood. I'm defenitely gonna get this ring in the future! What do you think of these designers? Does anyone else have a favourite jewellery designer?
![]() |
| Pictures of Mawi jewellery: yoox.com |
![]() |
| BexRox Donkey-ring. |
![]() |
| Picture: Google |
I don't really care about jewellery that much. I guess I've adopted that style philosophy from Gwyneth Paltrow a looong time ago :) But during the past two years I've discovered some exciting jewellery designers like Lara Bohinc, Mawi Keivon and Bex Manners (her label is BexRox). My favourite is the golden Donkey ring from BexRox. It's like the donkey from old fairy tails, kind of reminding me of my own childhood. I'm defenitely gonna get this ring in the future! What do you think of these designers? Does anyone else have a favourite jewellery designer?
5/17/2012
Beige is not bullshit
Eräässä Sinkkuelämää-sarjan jaksossa Mr.Big väitti Carrielle, että "beige is bullshit", koska hänen silloinen vaimonsa Natasha oli sisustanut heidän kotinsa beigeksi. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei beige ole ollenkaan huono väri ainakaan trenssissä tai korkokengissä (eikä laukuissakaan) :)
In one episode of Sex and the City Mr.Big claims that "Beige is bullshit". He refers to his wife Natasha who has decorated their apartment where everything is now beige. But I think that beige is not a bad "colour" at all. It looks really good on a classic trench coat, and on high heels and bags :)
![]() |
| Trench coat: Pinko, scarf: LV, pants: Lindex, bag: Marimekko "Luxor" |
![]() |
| Small bag: Gucci "Trinkets", Ring: vintage |
In one episode of Sex and the City Mr.Big claims that "Beige is bullshit". He refers to his wife Natasha who has decorated their apartment where everything is now beige. But I think that beige is not a bad "colour" at all. It looks really good on a classic trench coat, and on high heels and bags :)
5/16/2012
DVF Alastrina Silk Dress
Harvoin käy samanlainen second hand tuuri, kuin maanantaina. Löysin nimittäin kirppikseltä käyttämättömän, tägit kiinni Diane von Fürstenbergin silkkimekon ja vielä yhdessä lempivärissäni eli royal bluessa! Alkuperäinen hinta oli reippaasti yli 300 puntaa, minä maksoin tästä kaunottaresta 40 euroa.
Tätä mekkoa tulen käyttämään kesän juhlissa, joko veljeni ylppäreissä muutaman viikon päästä tai häissä elokuussa. Ja ties mitä muuta juhlaa sitä onkaan kesälle tulossa :) Tähän väriin on helppo yhdistää melkein mitä tahansa toista väriä. Jos haluaa colour blockailla, niin kirkkaanväriset asusteet toimivat erittäin hyvin. Tai jos haluaa pitää matalampaa profiilia ja antaa mekon olla kokonaisuuden ainoa väripilkku, nudenväriset asusteet sopivat yhtä lailla. Tai kulta, tai hopea tai Suomi-neidon hengessä sinivalkoinen. Vaihtoehdot ovat lähes rajattomat. Joten kaikki kesän juhlat voisi mennä yhdellä mekolla, vain asusteet vaihtamalla. Mikäs sen kestävämpää! :)
I've got to show you this dress that I found from fleamarket on Monday. And not just any dress! Diane von Fürstenberg Alastrina silk dress in one of my favourite colours - royal blue. Even the original tag was on and it said that the price of this dress is over 300 pounds. I paid 40 euros and it was mine! :) This is the perfect dress for summer's different parties! And there are countless ways you can accessorize it: colour blocking, nude accessories, gold, silver...almoust anything goes. Isn't this the perfect dress then or what?! :)

5/15/2012
Prinsessa Madeleine/Princess Madeleine of Sweden
Viime syksyn kirjamessuilla silmiini osui Laura Alan kirjoittama kirja Ruotsin prinsessa Madeleinesta. Ajattelin jo silloin, ettei kirja ole omistamisen arvoinen, mutta halusin kuitenkin lukea sen. Nyt keväällä lainasin sen kirjastosta ja kirja oli oikein hyvää ajanviete lukemista. Arvelinkin, ettei se tarjoa minulle juuri mitään uutta tietoa Madeleinesta, mutta kirja auttoi oikomaan joitakin yleisiä uskomuksia ja luuloja prinsessasta, joita on alettu pitämään totuutena. Kirjassaan Laura Ala kumoaa väitteet Madeleinesta niin partyprinsessana kuin myös muotiprinsessana. Kirjassa Madeleine esitetään lopulta hyvin ujona nuorena naisena, joka ei halua jatkuvasti olla median valokeilassa. Ilmankos hän muutti New Yorkiin, jossa voi vain hukkua ihmisvilinään.
Tämän tyyppisissä kirjoissa minua ihmetyttää se, miten voi kirjoittaa kirjan ihmisestä, jota ei ole koskaan edes haastatellut. Niin monesti muutenkin suomalaismedia saa ns. sisäpiirin tiedot Ruotsin hovista haastattelemalla ruotsalaisia hovitoimittajia, kuten Jenny Alexanderssonia tai Johan T Lindvallia. Ala on haastatellut kirjaansa varten mm. historioitsija Herman Lindqvistiä, kruunuprinsessa Victorian opettajaa, joka on Suomessa myös hyvin suosittu haastateltava juuri kuningasperhettä koskien. Huvittavaa on myös kirjaa varten haastateltu Iltalehden viihdetoimituksen päällikkö, joka kertoi minkälaisen otsikon hän haluaisi lukea Madeleinesta tulevaisuudessa. Hänen mielestään paras otsikko olisi, että Madeleine on raskaana, mutta ei tiedetä kuka on isä, vähän niin kuin Monacon prinsessa Stephanien tyyliin! Mielestäni jo Madeleinen vertaaminen Stephanieen on aikamoisen kohtuutonta.
Kirjaa lukiessa ärsytti se, miten helposti ihminen muodostaa mielikuvan julkisuuden henkilöstä pelkästään iltapäivälehti-tasoisten lehtijuttujen ja lööppien perusteella.
Madeleinesta tehtiin bileprinsessa, vaikka hän vain käväisi tietyssä Stureplanin yökerhoissa. Lopulta prinsessa alkoi vältellä yökerhoissa käymistä ja lähti seurueineen saman tien pois, jos näki kuvaajia ja toimittajia paikalla. Ja sitten hänestä tehtiin bileprinsessa. Toisaalta kukapa parikymppinen nainen ei joskus olisi bilettänyt? Myös prinsessalla on oikeus käydä yökerhoissa, eikä siitä pitäisi tehdä numeroa. Mitä tulee titteliin "muotiprinsessa", tukholmalainen muotitoimittaja on todennut, että voiko naista, jonka suurimmaksi muotisaavutukseksi voidaan laskea Canada Goose-untuvatakkien nostaminen pissiksien suosioon, pitää todellisena muotiprinsessana? Nooh, untuvatakkiajoista on kuitenkin jo kauan ja Madeleinenkin tyyli muuttunut. Eikä hän sentään koskaan ole huonosti pukeutunut. Muotiprinsessa-titteliä voi nykyisin ennemminkin käyttää isosisko Victoriasta, jonka tyylille stylistin palkkaaminen on tehnyt ihmeitä.
Prinsessa Madeleinea pidetään shoppailua, ravintoloissa ystävien kanssa istumista ja matkustelua rakastavana Ruotsin hovin turhakkeena, joka haluaa hukkua Nykin vilinään ja unohtaa kuninkaalliset velvollisuudet omalta osaltaan. Ihmisillä tuntuu olevan täysin väärä kuva hänestä. Ei sovi unohtaa, että siinä kaiken liioitellun bilettämisen ja shoppailun ohella hän kuitenkin opiskeli Tukholman yliopistossa ja on kuningasperheestä ainoa, jolla on akateeminen loppututkinto. Aika hyvin bileprinsessalta!
In this post I write about a Finnish book that I recently read. It tells about the life of Princess Madeleine of Sweden. This book is only available in Finnish, so only a short translation this time :)

5/11/2012
Fanny
Tässä vihdoin parempia kuvia meidän pikku-Fannysta, jotka lupasin. Tuntuu, että lapsi on kasvanut jo viikossa ihan kamalan paljon! Ekassa kuvassa näkyvä allekirjoittaneen aamutossu on kova juttu. Olen nyt monena aamuna herännyt siihen, kun neiti käy hakemassa kummatkin aamutossut mun huoneesta itselleen ja leikkii sitten niiden kanssa. Myös siskon aamutossut on saaneet kyytiä! :D
Onneksi hän myös nukkuu päivisin paljon, ettei koko ajan tarvitse katsoa perään ja miettiä, että missä huoneessa hän nyt mahtaa tehdä pahojaan :) Tokana päivänä meillä Fanny keksi peilin, haukkui ja rähjäsi omalle kuvalleen ja myös nuoli sitä. Mutta nyt alkaa peilit olla jo unohdettu juttu. On kyllä mahtaa, että meille tuli tämä lapsonen ja hienoa seurata, miten hänestä kasvaa isompi neiti. Enkä malta odottaa, että päästään kunnon lenkille ja metsään tutkimaan paikkoja! <3
I promised better pictures of our Fanny and here they are. I think she has been growing up a lot in a week! She simply loves my morning slippers, which she steals every morning from my room! :D Also my sister's slippers are almoust as nice. She's running around the house like a crazy but thank God she also sleeps a lot during the day, so we don't need to watch over her every minute. Mirror was her favourite thing on last Sunday, she was barking to her own picture but also licking it. Now she doesn't care about mirrors that much anymore. I can't wait to watch her grow and to get to go running in the woods with her <3

5/10/2012
Crazy about sunglasses!
Tunnustan: minulla on heikkous aurinkolaseihin! Tästä syystä äitini pitää mua aivan hulluna :D Hänen mielestään on aivan älytöntä omistaa yhtä monet aurinkolasit, kuin minä. Sitten taas henkilöt, joiden omistakin kaapeista niitä laseja löytyy paljon, ymmärtävät täysin. Great minds think alike! :)
Ostin aikoinaan Chanelin aurinkolasit itselleni yo-lahjaksi ja sen jälkeen en ole ostanut kuin muutamat ei-merkkiaurinkolasit. Tähän on olemassa vain yksi syy ja se on laatu. Eron ketjuliikkeiden halpislasien ja optikolta ostettujen merkkilasien välillä huomaa siitä hetkestä lähtien, kun lasit asettaa silmilleen. Halpislasien kehykset on valmistettu kovasta muovista, joka menee helposti katki, kun taas merkkilasien kehysmateriaali on aivan toisenlaista ja toisentuntuista. Eron tuntee heti. Kovasti merkitystä on myös sillä, minkälainen UV-suojaus aurinkolaseissa on. Joskus kuulee sanottavan, että halpis aurinkolasit tekisivät silmille vain vahinkoa.
Aurinkolaseja tarvitaan eri tilanteisiin, yksillä tuskin pärjää (mutta yhdet hyvät ovat tietysti paremmat kuin pussillinen huonoja). Minua viehättää eniten suuret Jackie O-tyyliset aurinkolasit, vintage-tyyliset lasit (tai ihan aidot vintage-lasit, joista tulossa postaus myöhemmin) sekä klassinen aviator-malli. Olen etsinyt kauan myös urheiluun sopivia aurinkolaseja, mutta yleensä kaikki urheilulasit on vaan toivottoman rumia, ettei ole tarvinnut sellaisiin sijoittaa.
Aurinkolaseihin pätee minun kohdalla sama juttu, kuin vaatteisiin, laukkuihin tai kenkiin. En osta sellaisia malleja, joista haluaisin päästä muutaman vuoden päästä eroon. Koska merkkilasien kohdalla puhutaan aina kuitenkin melko isoista summista, en halua laittaa rahaa sellaiseen, joita käytän vain vähän aikaa. Mitä tulee aurinkolasien ostamiseen ja ostopaikkoihin, olen ostanut vain muutamat lasit täyteen hintaan. Kyseessä on silloin ollut pakko saada-malli, joka ei ole alessa. Tällaiset lasit olen ostanut Italiasta, koska ne ovat siellä halvempia kuin Suomessa. Itseasiassa suomalaisesta optiikkaliikkeestä olen ostanut tasan yhdet aurinkolasit. Muut on haalittu matkoilta tai nettikaupoista. Merkkiaurinkolasien hinnoissa on paljon ilmaa, joten kannattaa katsoa mistä ostaa. Itse en halua maksaa näistäkään ostoksista mitään Suomi-lisää.
Vuosien varrella omiksi suosikkiaurinkolaseiksi on nousseet nämä kaksi mallia. Pradan butterfly-lasit.
Ja Ray Banin Cats-lasit.
Tämän kesän haavelistalla on Max&Co:n Audrey Hepburn-tyyliset lasit tai Chanelin pilotit. Joten ei tämä hulluus mihinkään katoa ;)
I absolutely LOVE sunglasses, I have some sort of obsession about them :) My mum thinks I'm crazy but I've met people who have this obsession too. Great minds think alike! I bought my first Chanel sunglasses when I was 18 and since then there has been no looking back. Compared to cheap non-designer shades you feel the difference the moment you put designer sunnies on. It's the quality that matters. I've bought only two pairs of designer sunglasses full price. It really makes a difference where you buy them. I prefer some online stores but I've bought my favourite shades from Italy. They are cheaper there than in Finland. You can see my favourite shades in the pictures: Prada butterfly sunglasses and Ray Ban Cats sunglasses. I also like aviator, big Jackie O-style shades and vintage shades (I'll write a post on that later). This summer I'm dreaming of Chanel aviators or Audrey Hepbur-style Max&Co-shades. The passion just goes on and on and on ;)

5/08/2012
Finnish First Lady wears In wear
Selailin muutama päivä sitten yhtä lempiblogiani, nimittäin Svensk Damtidningin sivuilla olevaa Johannas Kungliga Mode- blogia. Blogissa oli kuvia Suomen uuden presidentin Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion ensimmäisestä valtiovierailusta Ruotsiin. Katsoin kuvia Haukion elegantista mekosta ja se näytti jotenkin kovin tutulta.
Sitten muistin miksi. Kiertelin vappuaattona Aleksi 13-tavaratalossa ja hypistelin juuri samaa mekkoa, jota oli vain yksi kappale jäljellä. Ajattelin, että onpa kaunis ja tyylikäs mekko! Sitten muutaman päivän päästä näin tämän kuvan, ja mietin onko Haukion mekko todella In wearin mallistosta. Kyllä oli! Tämä mekko ei kalpene vastaaville kalliimmille luomuksille ollenkaan, kuten hyvin samanlaiselle Erdemin mekolle, joka Herttuatar Catherinella oli julkisessa esiintymisessään päällä. Itse asiassa tuo In wearin mekko on jopa paremman näköinen, kuin kallis Erdem. Hienoa, että Haukio käyttää pohjoismaista muotia ja todistaa, ettei edustusvaatteen tarvitse maksaa maltaita. In wearin nettikaupassa tämä Patrice Lace Dress on vielä myynnissä beigen värisenä ja hintaan 149,95 euroa.
Last week I was browsing through one of my favourite blogs, Johannas Kungliga Mode at Svensk Damtidning's website. There was pictures from the state visit of Finland's new President Sauli Niinistö with his wife Jenni Haukio. The dress Mrs.Haukio was wearing seemed familiar to me. Then I remenbered that some days ago I saw the exactly same In wear dress in Finnish department store Aleksi 13. I thought that the dress was really elegant and suitable for spring's different parties, for example gratuation parties. At the departement store there was only one of these dresses left. I was wondering did the dress of Finnish First Lady really come from In wear and it turned out that it did. Duchess Kate was wearing a similar Erdem dress earlier but I think that the less expensive In wear dress looks better. If you want this In wear dress to yourself, you can still get it from In wear online store but only in beige. The dress costs 149,95€.
![]() | |
| Picture from svenskdam.se |

| Picture: google |

5/07/2012
This is Fanny
Hei kaikki, pahoittelut siitä, etten ole ehtinyt postailla, kevätstressi päällä ja hirrrveesti tekemistä. Kivointa tekemistä on tietenkin meidän lelukoiran perässä juokseminen :) Musta on tullut niin järkyttävä unohtelija, että kameran piuha jäi Helsinkiin, enkä näin ollen ennen perjantaita saa Fannysta tai mistään muustakaan siirrettyä kuvia koneelle ja nettiin :/ Sitä se teettää, kun elämä on yhtä junassa ja bussissa istumista Helsingin, Turun ja maaseudun välillä :/ Onneksi syksyllä viimeistään helpottaa tämän asian kanssa. Onneksi on kuitenkin webcam, better than nothing. Tältä siis näyttää meidän Fanny!
Pennun nimeksi siis tuli yksimielisellä päätöksellä Fanny Estella eli ihan vaan Fanny :) Fanny oli lopulta ainut etunimi, joka kelpasi kaikille. Äiti keksi toiseksi nimeksi Estellan. Naureskeltiin, että laitetaanko perään vielä Silvia :D
Fanny matkusti koko piiitkän matkan kylmästä Pohjois-Karjalasta (siellä oli talvi!!) Etelä-Suomeen oikein kiltisti! Tänään on sitten ensimmäinen päivä, kun neiti on alkanut riehua ja juoksentelee ympäri taloa. Onneksi se myös väsähtää nopeasti ja nukkuu paljon.
Semmoisia koirakuulumisia tällä kertaa ja lupaan laittaa tänne huomattavasti parempia kuvia, kunhan saan sen hemmetin piuhan käyttöön.
This is our new puppy, Fanny. She has been living with us a few days now. Unfortunately I can't get any better pictures here before Friday but I hope you like this one also. Isn't she the cutest little thing ever? :)

5/04/2012
Puppy!
Huomenna on tiedossa aikainen herätys ja piiitkä automatka kohti Pohjois-Karjalaa. Mulla on aikamoisia antipatioita kyseistä maakuntaa kohtaan, mutta ehkä ne vähän hälvenevät, koska käymme hakemassa sieltä meille koiranpennun <3 Lapsuuden kotiini saapuu siis uusi nelijalkainen perheenjäsen ja se on mielettömän hieno juttu! Kyllä talossa täytyy vahti olla!
Tässä yksi kasvattajan lähettämä kuva näistä karvapalleroista. Kuvassa ei ole koko lapsilauma. Mulla ei muuten ole hajuakaan, mikä näistä on mahdollisesti tulossa meille, tyttö se kuitenkin on :) Tänään on edessä vielä lopullinen vääntö siitä, mikä pikkuisen nimeksi tulee. Paljon on ehdotuksia heitetty ilmaan, mutta yksimielisyyteen ei olla vieläkään päästy. Nooh, tänään on pakko päästä :D
Koiranpennut on kyllä maailman suloisempia otuksia! Vaikka edellisen koiran ottamisesta on kulunut jo 14 vuotta, niin muistan kyllä erittäin hyvin ne ajat, kun pikku-Juulia meille tuli. Hän oli kova tyttö riehumaan ja olen katsellut omistajan kuvaamalta videolta, että kyllä näiltäkin palleroilta tappelun jytke onnistuu! :D Viikonlopun aikana viimeistään selviää, kuinka kova riehuja tämä uusi lapsi on.
Tomorrow morning there will be an early wake-up and a looong drive to North Karelia where we´ll get a new puppy for my childhood home! I'm really excited about this, though we haven't even decided the name we want to give to this puppy :) Well, tonight it's time for decision making. I love dogs, and especially puppies are the cutest creatures there can be <3 Can't wait for tomorrow!

5/03/2012
My Pillbox hat
60-luvun juhlia varten oli hankittava pillerihattu, koska Jackie ei ole Jackie ilman pillerihattua. Kiertelin muutamilla kirppiksillä ja vintage-liikkeissä, mutta sopivaa hattua ei löytynyt. Varmasti Helsingistä joistakin niistä kalliimmista vintage-liikkeistä olisi löytynyt pilletihattuja, mutta en aio maksaa maltaita hatusta, jota käytän kenties vain kerran. Googlettamalla löysin Vilke hats-nimisen blogin ja sen takaa Vapun, joka valmistaa upeita hattuja ja muita päähineitä. Vappu valmisti myös minulle haluamani mustan satiinisen pillerihatun. Hattu kiinnitetään sen molemmilla sivuilla olevilla kammoilla, joten ei tarvinnut miettiä sitä, miten hattu pysyisi oikealla kohdalla päätä. Tätä hattua tulen käyttämään aivan varmasti jatkossakin, kun sopiva tilaisuus tulee!
I needed a pillbox hat for the 60's party because Jackie is not jackie without a pillbox hat. I went to some fleamarkets and vintage boutiques to find a pillbox hat but I didn't find anything. Luckily, I found a Vilke hats blog and behind it a Finnish woman, Vappu, who makes all kinds of beautiful hats and headpieces. Vappu also made me this fabulous hat that is perfectly suitable for Jackie :) I am definitely going to use this hat in the future as well!

5/02/2012
1st of May
Vappu on mun mielestä aikamoinen turhuuden juhla ja vuosikausiin en viettänyt sitä yhtään mitenkään. Edelleenkään vappu ei kuulu lempijuhliini, mutta se on hyvä syy pitää naamiaiset tai teemajuhlat. Tämä vappu menikin 60-luvun tunnelmissa. Mahtava vuosikymmen, jonka hengessä voi sonnustautua Jackie Kennedyksi, hipiksi tai vaikka Vietnamissa sotivaksi sotilaaksi. Valinnanvaraa riittää! :)
Minä sonnustauduin Jackieksi ja kyllä oli hauska huomata, miten ihmiset tunnistivat! "Kattokaa, Jackie!" Baarissa eräs vanhempi nainen totesi, että "Katsokaa nyt häntä! Vappu on kyllä ihan mahtava juhla, kun voi pukeutua miksi vaan!"
Vaalien eteen oli kampanjoitava, joten kuvassa näkyviä (mutta pienempiä) JFK-flyereita oli jaettava ihmisille ja kiinnitettävä autojen tuulilaseihin. Yksi mies kysyi minulta, että "Isn't he (JFK) dead?" "No, my Jack is very much alive and you should vote him for the next President of United States!" :D Kyllä, rooliin pitää eläytyä täysillä!
Toivottavasti kaikilla muillakin oli hauska vappu! (onneksi se on vain kerran vuodessa...)
1st of May isn't one of my favourite holidays and some years ago I didn't spend it at all. In fact it pretty much got on my nerves! But now I think that First of May is a great excuse for costume parties. This year we had a 60's party. I was Jackie Kennedy, I didn't even need to think of anything else! :) I was happy to notice that people recognized me by saying "Oh look, there's Jackie!" Jackie-look is a legend so I'd be sad if anyone didn't pay attention. There was also some campaigning to do for the election. I was handing out "Vote Kennedy 1960"-flyers. You've got to take your role seriously! ;)

| Jacket suit: vintage (from 1966), pillbox hat: Vilke hats, gloves: vintage, handbag: vintage, pumps: Bianco |
![]() |
| Pearls, earrings and ring: all from my Grandma |
Vaalien eteen oli kampanjoitava, joten kuvassa näkyviä (mutta pienempiä) JFK-flyereita oli jaettava ihmisille ja kiinnitettävä autojen tuulilaseihin. Yksi mies kysyi minulta, että "Isn't he (JFK) dead?" "No, my Jack is very much alive and you should vote him for the next President of United States!" :D Kyllä, rooliin pitää eläytyä täysillä!
Toivottavasti kaikilla muillakin oli hauska vappu! (onneksi se on vain kerran vuodessa...)
1st of May isn't one of my favourite holidays and some years ago I didn't spend it at all. In fact it pretty much got on my nerves! But now I think that First of May is a great excuse for costume parties. This year we had a 60's party. I was Jackie Kennedy, I didn't even need to think of anything else! :) I was happy to notice that people recognized me by saying "Oh look, there's Jackie!" Jackie-look is a legend so I'd be sad if anyone didn't pay attention. There was also some campaigning to do for the election. I was handing out "Vote Kennedy 1960"-flyers. You've got to take your role seriously! ;)
Subscribe to:
Posts (Atom)